top of page
  • Writer's pictureMarja Tuulia Lehtinen

ANTIBIOOTIT & RINTASYÖPÄ YHTEYS


Meistä suurin osa on käyttänyt antibiootteja jossain vaiheessa. Joskus ne voivat pelastaa elämän ja ovat välttämättömiä, mutta niitä määrätään myös turhaan vaivaan kuin vaivaan.


Moni meistä on syönyt pienenä pitkiä kuureja antibiootteja mm. korvatulehduskierteeseen, virtsatietulehduksiin tai vaikkapa akneen. Valitettavasti antibioottien väärinkäyttö on johtanut myös antibioottiresistenssiin. Lisäksi antibiootteja käytetään valtavia määriä lihantuotannossa erityisesti ulkomailla. Niitä syötetään eläimille mm. ennaltaehkäisemään terveysongelmia sekä nopeuttamaan kasvua ja antibioottijäämät voivat päätyä lopulta ihmiseen ravinnon kautta.


Ihmisen mikrobiomi on tällä hetkellä kuuma aihe ja koko ajan tulee uutta tutkimustietoa liittyen erityisesti suoliston mikrobikannan merkityksestä terveyteen. Monet sairaudet liitetään häiriintyneeseen bakteerikantaan kuten diabetes, Parkinson, Alzheimer, MS-tauti, tulehdukselliset suolistosairaudet, autoimmuunisairaudet ja jopa syövät kuten paksusuolen syöpä sekä rintasyöpä.


Onko antibioottien käytöllä yhteyttä rintasyöpään?


Tutkimusten mukaan naiset jotka ovat käyttäneet 25 antibioottikuuria 17 vuoden aikana, heidän riskinsä sairastua rintasyöpään oli kaksin kertainen verrattuna naisiin, jotka eivät ole käyttäneet antibiootteja ollenkaan. Rintasyöpään sairastuneiden naisten suoliston mikrobikanta poikkeaa terveiden naisten pöpökannasta.


Miksi antibioottien väärinkäyttö voi altistaa rintasyövälle?


Kuten tiedämme ihmisen immuniteetista n. 70 % on suolistossa. Terve mikrobikanta on erittäin tärkeä toksiinien kuten ympäristömyrkkyjen ja syöpää aiheuttavien komponenttien kuten haitallisten estrogeenimetaboliittien eliminoimiselle. Yksikin antibioottikuuri keikauttaa suoliston mikrobitasapainon päälaelleen, jolloin myös hyvät, terveyttä suojaavat pöpöt kuolevat ja hormoniperäisiltä syöviltä suojaavat yhdisteet häviävät suolistosta. Hiivat ja haitalliset mikrobit saavat vallan ja immuniteetti romahtaa.


Suoliston haitalliset pöpöt voivat myös aiheuttaa kroonisen tulehdustilan elimistöön. Krooninen hiljainen tulehdus lisää rintasyöpäriskiä. Eli antibioottien haittavaikutukset voivat välittyä mm. estrogeenimetabolian, inflammaation (tulehduksen) ja heikentyneen immuunijärjestelmän kautta.


Myös ylipaino lisää rintasyöpäriskiä. Rasvakudos aiheuttaa hiljaista kroonista tulehdusta ja toimii myös ”estrogeenitehtaana”. Tiesitkö, että lihavien ihmisten mirobisto poikkeaa hoikkien ihmisten mikrobistosta?


Myös suun bakteerikannalla on merkitystä ja sitä pitää hoitaa. Parodontiitti eli hampaan kiinnityskudosten sairaus voi lisätä rintasyöpäriskiä. Rintasyöpään sairastuneiden naisten rinnoista otetut kudosnäytteet, joissa katsotaan rintojen mikrobikantaa poikkeaa terveiden naisten kudosnäytteistä.

Mitä voit tehdä, jos olet käyttänyt antibiootteja?


Jos olet käyttänyt paljon antibiootteja, voit kuitenkin aina korjata tilanteen. Lisää ruokavalioosi runsaasti laktobasilleja sisältäviä hapantuotteita, jotka hoitavat suolistosi mikrobikantaa ja vähentävät riskiäsi sairastua rintasyöpään.


Aloita varovasti pienellä annoksella, jotta suolistosi ei reagoi liian voimakkaasti.


Kokeile pastöroimatonta hapankaalia, vuohenmaidosta valmistettua jogurttia, kookosjogurttia, luomu-soijajogurttia, kefiiriä, misoa jne.


Kokeile myös itse valmistaa hapankaalia tai luomu soijajogurttia.


Lisää varovasti kuituja ruokavalioosi, joka ehkäisee myös ummetusta. Kokeile myös prebiotteja (ruokkivat probiootteja) sisältäviä ruokia kuten banaani, sipuli, valkosipuli, parsa, maa-artisokka, luomu soija, purjo, kaura jne.





Laktobasillit lisäävät NK-soluja, vahvistavat immuniteettia, vähentävät tulehdusta elimistössä sekä vaikuttavat estrogeenimetaboliaan. Voit ottaa myös purkista vahvoja maitohappobakteereja, mutta ne eivät asetu asumaan eli kolonisoidu pysyvästi suolistoon. Siksi ruokavalio on ratkaisevan tärkeä! Syö runsaasti myös kuituja ja suosi kasvispainotteista ruokavaliota.



Käytä kuureittain tai tarvittaessa vahvoja maitohappobakteerivalmisteita


Jos sinulla on suuri riski sairastua rintasyöpään tai uusiutumisriski on korkea, on syytä nauttia säännöllisesti purkista vahvoja probiootteja hyvän ruokavalion lisäksi.


Itse käytän kuureitta KLAIRE LABS:n Ther-Biotic® Complete Powder:a, jonka avulla voi valmistaa itse myös esim. luomu-soijajogurttia tai vaikkapa kookosjogurttia. Tätä probioottivalmistetta kannattaa käyttää kuuriluontoisesti 1/4 tl tyhjään mahaan illalla ennen nukkumaan menoa. Toinen hyvä valmiste on Vivomixx.

Klikkaa linkkejä niin pääset tilaamaan tuotteet Nordic:n Laboratoriosta kätevästi.


Miten voit kartoittaa tilannettasi?

On olemassa erilaisia suolistoanalyysejä, joilla voidaan kartoittaa suoliston mikrobiston tilanne. Käytän työssäni näitä tarpeen mukaan, mm. CSAPx2 ja GI MAP testejä.


Lisäksi suosittelen naisille usein myös hormonaalisen tilanteen tarkastamiseen laajaa hormonitestiä (DUTCH testi). Siitä näkyy mm. mainitsemani haitalliset estrogeenimetaboliitit, estrogeenidominanssi ja paljon muuta. Mielestäni jokaisen naisen tulisi jossain vaiheessa tehdä tämä testi, koska silloin voidaan ajoissa puuttua rintasyöpäriskiin ja muutenkin korjata hormonaalista tasapainoa. Testissä analysoidaan myös stressihormonit, jotka nekin voivat vaikuttaa mm. hiljaiseen tulehdukseen.



Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Kommentare


bottom of page