top of page

LIPSTIKKA-PESTO

Writer's picture: Marja Tuulia LehtinenMarja Tuulia Lehtinen

Päivitetty: 6. elok. 2022


LIPSTIKKA (Levisticum officinalis)

Lipstikkaa on perinteisesti käytetty mm. erilaisiin suolistovaivoihin kuten ilmavaivat, ruoansulatusongelmat, suolistokrampit, ruokahaluttomuus, kivuliaisiin ja niukkoihin kuukautisiin sekä virtsatieongelmiin. Lisäksi se lievittää yskää. Se on vaikutukseltaan diureettinen ja lämmittävä. Lipstikalla on kuitenkin monia muita huikeita ominaisuuksia, joista myöhemmin lisää.


Lipstikasta voidaan käyttää myös juuriosa, joka sisältää haihtuvia öljyjä (eteerisiä öljyjä), joilla on kuitenkin erilainen vaikutus kuin lehtiosalla. Lipstikkaa voidaan säilöä talvea varten pakastettuna tai kuivattuna. Perinteisesti sitä on lisätty mm. keittoihin. Itse käytän sitä enimmäkseen vihermehuissa sekä peston muodossa salaattiin tai (raaka)pastan sekä riisin kanssa.


Lipstikan (liperin) maun sanotaan muistuttavan varsisellerin tai persiljan makua, mutta se on todellakin aika voimakkaan aromikas ja vaatii totuttelua. Itse tykkään kuitenkin voimakkaista mausteista ja yrteistä, joten minulle se ei aiheuta ongelmia.


Kokeile valmistaa ensin pienempi määrä pestoa ja jos tuntuu, että haluat hillitymmän maun, kokeile korvata osa lipstikasta esim. persiljalla. Itse käytän pestoresepteissä tomaattia tuomaan lisää nestettä, jotta ei tarvitse käyttää niin paljon oliiviöljyä tai vettä, mutta jos olet allerginen/yliherkkä tomaatille, voit korvata sen lisäämällä enemmän öljyä ja tarvittaessa vielä varovasti hiukan vettä. Tarkista maku sen jälkeen ja lisää sitruunaa, suolaa jne. tarpeen mukaan.


Lipstikka-pesto

Nippu lipstikan nuoria lehtiosia (määrä yhtä suuri kuin kaksi isoa basilikaa kaupasta)

1dl cashewpähkinöitä

1/2 - 1 sitruunan mehu (tai lime)

Loraus oliiviöljyä

Keskikokoinen tomaatti

Vogelin yrttisuolaa

1-2 valkosipulin kynttä (tai enemmän)


Voit käyttää tätä pestoa salaatin kastikkeena, riisin tai pastan kanssa. Jos käytät maitotaloustuotteita, voit kokeilla parmisaanijuustoa pastan päälle.


© Marja Tuulia Lehtinen




178 katselukertaa

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comentários


bottom of page